torstai 3. joulukuuta 2015

Vapaaehtoisten päivänä

Meikäläisen juhlapäivä myös tänään 3.12., kun on Vapaaehtoisten päivä! Onhan sitä ollut Eläinten viikkoa ja Koiran päivää, mutta Lukukoira iloitsee, että vapaaehtoistyötä arvostetaan. Olin nimittäin eilenkin Rantakylän kirjastolla.

Tykkään työstäni entistä enemmän, kun olen oppinut, mitä siellä tapahtuu. On ihan rento ja rauhallinen olo: tervehdin lukijaa ovella ja sitten sohvalla, kuuntelen lukemista melkein puoli tuntia, saatan ovelle ja sitten istun odottamaan seuraavaa. Kivoja koululaisia, jotka ovat iloisia nähdessään minut, ja jaksavat tulla kirjastolle pimeänä ja sateisenakin iltana.
 
Onneksi yksi tyttö luki Hevostarinoita. Siinä kuljetaan metsässä, aukioilla ja rantaviivalla - 
opimme tuon hienon sanan.
 http://data.kirjavalitys.fi/pics/9/7/8/9/5/9789518837421.jpg

Muuten on ikävä kesää ja Saimaata. 
Ystävänne Pessi

keskiviikko 4. marraskuuta 2015

"Kieli on ajattelun väline"

EI SIIS SELLAINEN KIELI KUIN MINULLA ON SUUSSANI!

Seija selittää, kun luki lokakuussa Hesarista: Tärkeää ei ole pelkkä lukeminen vaan ajattelemisen kehittäminen.

"Ajattelun, mielikuvituksen ja rohkeuden kehittyminen on koulun tärkein oppiainen", sanoo Kirsti Mäkinen (kouluneuvos, eläkkeellä oleva äidinkielen opettaja ja opettajien opettaja).

"Ilman mielikuvitusta emme pysty näkemään tilanteita myös toisten ihmisten kannalta, Mäkinen tähdentää. "Ilman empatiaa olemme kivien kaltaisia." (HS 10.10.2015)
______________________________________________________________________________

Me koirat ja muut eläimet olemme hyviä auttamaan kuvittelussa ja siinä empatissa eli ystävällisissä tunteissa toisia kohtaan.

Lukemiseen keskittymistä voi taas tänään 4.11. harjoitella minun luonani Rantakylän kirjastossa. 
Yritän pitää oman kieleni kurissa, vaikka tekisikin aina mieli antaa sinne tuleville suukko poskelle.

Nähdään 
Pessi Yours Truly

tiistai 13. lokakuuta 2015

Iltasaduista lasten- ja nuortenkirjallisuuden viikolla


Minä saan unen ilman satujakin, mutta lukukoirana tiedän, että niitä ei muuten saisi unohtaa. Ja niitä voi lukea myös isommille koululaisille. Kirjastoissa neuvotaan hyviä satuja ääneen luettavaksi, myös vanhoista kirjoista.

Iltasatu.org-sivusto on satukirjasto, joka tarjoaa lastenkirjoja siellä netissä ilmaiseksi kaikenlaisille laitteille, joita ihmiset näpelöivät.

Seijakin lukee jotain kirjaa iltaisin sängyssä, mutta ei enää satuja ääneen. Ja meikäläinen kuuntelee mieluiten kirjastolle tulevia koululaisia enkä nuku silloin.


Muuten: nyt on
Kirjan vuoden lasten- ja nuortenkirjallisuuden viikko!


Hyviä lomapäiviä - ja yöunia - teille toivoo Pessi


________________________________________________________
"Ääneen lukeminen on armotonta. Se viimeistään paljastaa sananvalintojen tarkkuuden, ajatuksen huolellisuuden ja kirjoittajan kyvyt kertoa."
Näin kirjoitti 8.10.2015 HS:n toimittaja Veli-Pekka Lehtonen.
Hän suositteli ruotsalaista Pija Lindenbaumia, jonka kirjasta Essin uni hukassa, tulee elokuva 2016.

"Siinä tyttö jännittää, hän ei saa unta. Ehkä siksi, että hänelle ei luettu ääneen"




perjantai 9. lokakuuta 2015

Isät ja kirjastot




Tämän viikon keskiviikkona oli taas oikein mukavaa kuunneltavaa siellä tutussa lukukammarissa. Huomasin että kaikki lukijat tulivat isänsä kanssa. Iloitsin siitä, kun olen kuullut, että isien kiinnostus kirjastoon, kouluun ja lukemiseen tekee lapsille hyvää.

Kuuntelin kirjoja Prinsessa Tuulispää, Länkkäri-Lassen Hevoshässäkkä, Kadonneet kissanpennut (Etsiväkoira) ja viimeinen lukija oli tuonut kotoaan Hevoset -kirjan - eka kerran kuuntelin sellaista runoa, ja ihailtiin  Grabianskin hienoja kuvia. Ja sitten taas täytettiin Lukukoira-passeja ja laitettiin tassutarroja. Iloisina erottiin, ja ollaan tuttuja, kun tavataan lenkillä tai kirjastolla.
_______________________________________________________________________________

Hauskaa että jotkut koululaiset haluavat tulla uudelleen.

Tervetuloa ekakertalaisetkin!
Varatkaa aika Rantakylän kirjastolta numerosta 050  4420096.
Seuraavan kerran olen siellä 21.10.


Pessi
______________________________________________________________________________

P.s.
Vielä isistä ja miehistä: "Suojelkaa Suomen miestä, häntä joka makaa sohvassa ja lukee."
(Kai Ekholm)

Nyt on saatavana myös E-kirjoja!
http://vaarakirjastot.fi/

perjantai 18. syyskuuta 2015

"Ääneen lukiessa keskityt paremmin"

Näin oli eilisessä Hesarissa (se on lehti joka haetaan aamulenkin jälkeen, on aika pitkään keittiön pöydällä ja sitten viedään naapureille). Usein ajattelen, että lehden lukemisen ajan voisi käyttää viisaammin eli leikkimällä koiran kanssa.

Ei me (minä ja se toinen kuuntelija) uskota kaikkea mitä lehdissä on, mutta on niissä viisaitakin juttuja:
  • Lapsilla, joille on luettu kotona, on koulun alkaessa paremmat kielelliset valmiudet kuin muilla.

  • Tarinoista ja kuvista keskusteleminen avaa sanojen merkitykset sekä kehittää tunneilmaisua ja sosiaalisia taitoja.
    • sosiaaliset taidot on meikäläisellä hallussa!

  • Ääneen lukeminen vahvistaa keskittymistä ja tekstin muistamista.
  • Ääneenluku on fyysisesti kokonaisvaltaisempaa: siihen tarvitaan sekä näkö- ja kuuloaistia että puheentuottamista. 
    • kuuntelijana voi olla lukukoira!
 Pessi kiittää Anna Tommolaa, joka on lehtijutullaan tukenut pienen lukukoiran työtä!

tiistai 8. syyskuuta 2015

Lukutaitopäivänä

Tänään 8.9. on Kansainvälinen lukutaitopäivä ja sopivasti huomenna 9.9. on taas lukukoiran eli minun vastaanotto.

Lukemista ääneen voi olla ikävä harjoitella kotona yksikseen. Minä ja Seija kuunnellaan Rantakylän kirjastossa ja tehdään lukemisesta hauskempaa. Tämä on meille palkaton harrastus.

Kirjaston Ulla on taitava valitsemaan sinulle sopivia kirjoja lainattavaksi, mutta lukukoiran huoneessa on aina valmiina erilaisia kirjoja, joista voidaan valita.

Eläköön lukutaito - iloa kirjoista ja kirjastoista!

Pessi

torstai 27. elokuuta 2015

Syksyn eka lukutuokio

Eilen 26.8. oli ensimmäiset oikeat lukutuokiot Rantsikan kirjastolla kesäloman jälkeen.

Nitan, Sandran ja Velorian kanssa oli mukavaa ja yritin keskittyä kuuntelemiseen minkä innostukseltani pystyin. Varmaan syksyn viileillä on tunteetkin viileämpiä. Oli kuitenkin hienoa päästä taas hommiin ja sain uusia varauksia seuraavalle kerralle 9.9. - mukaan mahtuu vielä. Sen jälkeen 23.9. ja niin edelleen.

Tulin eilen Lappeenrannasta, jossa olen nyt käynyt taas monta kertaa.  Sairaalassa kävin ensin vain Mummin luona, kun antoivat luvan, mutta lääkäri ja hoitajat pyysivät, että menen muidenkin potilaiden luo. Niin teen nyt aina, kun olen siellä. Ovat kovasti sairaita, mutta iloisia meikäläisen seurasta.

Pessi (vähän myös terapiakoira)




sunnuntai 23. elokuuta 2015

Avoimissa ovissa

Minä olen palannut töihin!

Meillä oli keskiviikkona avoimet ovet Rantakylän kirjastossa.
Eli minä olin topakkana lukuhuoneessa, ja kuka vain sai tulla silittämään.
Ja kyllähän niitä ihmisiä tulikin!

Henna laski, että lukuhuoneessa kävi ainakin 30 ihmistä. Suurin osa niistä oli tietenkin lapsia. Hauskinta siellä oli se, kun menin vähän pöydän alle piiloon (koska alkoi vähän arveluttamaan ihmismassa) ne lapset tuli perässä! Siellä me sitten yhdessä kökötettiin kaikki pöydän alla ja oli tosi mukavaa. Ja ei edes pelottanutkaan sitten yhtään. Niinhän se yleensä on, että kun ollaan yhdessä, niin ei pelota mikään:D

Paikalla oli Seijan ja Hennan lisäksi myös Soila, joka on huippu kirjavinkkaaja. Se vinkkasi lastenosastolla kirjoja kaikille halukkaille. Soila oli myös tutustumassa lukukoiratoimintaan. Soilahan on töissä Lehmon kirjastossa. Eli ehkäpä olen saamassa kollegan tuonne kontiolahden puolelle? Nähtäväksi jää:)

Olin kyllä niin poikki keskiviikon jälkeen, että uni maistui seuraavana yönä kaksin verroin paremmalta. Mutta nyt ei auta liikaa lepäillä vaan on virittäydyttävä ensi keskiviikkoon ja minun oikeaan hommaan. Onhan tuo mannekiininkin homma ihan kivaa mutta mieluummin edelleen istun Seijan kanssa sohvalla ja kuuntelen kun meille luetaan. Tarinat on parhaita!

Eli aikoja saa nyt varata sieltä Rantakylän kirjastosta joka toisen viikon keskiviikoille. Varaa aika ja tuu lukemaan! Minä lupaan kuunnella tarkkaan!


Terveisin

Pessi The Lukukoira

maanantai 3. elokuuta 2015

Lomalla Joensuun keskustassa

Hei kaikki ystävät!

Kohta alkaa taas lukukoirallakin työt. Henna on jo suunnitellut tiedotusta, aloitustapahtumaa ja syksyn aikataulua. Toivottavasti uusiakin ekaluokkalaisia tulee lukemaan minulle.

Lomalla olin aika paljon Timon luona keskustassa, kun Seija oli Mummia hoitamassa Lappeenrannassa. Oli kivaa vaihtelua meikäläiselle.






Käytiin ainakin Hasaniemen ja Karsikon koirapuistoissa, satamassa ja tietysti Jokiasemalla kahvilla. Yhdessä kuvassa leikin turistia Kallen kanssa.

Hyviä loppukesän päiviä teillekin toivoo Pessi


maanantai 1. kesäkuuta 2015

Kesäloma alkaa lukukoirallakin


Toukokuu oli niin kiireinen, että ei olla edes kirjoiteltu. Lukutuokiot lasten kanssa jatkuivat ja lisäksi oli päiviä, jolloin käytiin tapaamaassa kokonaista luokkaa, niistä viimeisin oli viime keskiviikkona 27.5.: Rantakylän koulun Maahanmuuttajaluokka oli oikein aktiivinen ja silloinkin luettiin.

Rantakylän kouluyhteistyötoimikunnan järjestämä tapahtuma oli 21.5. Silloin luonamme kävi myös opettajia ja koululaisten vanhempia.

Ylihuomenna menemme vielä kirjastoon tapaamaan eskarilaisia. Toivottavasti tulevat uudelleen syksyllä tapaamaan meitä, löytämään kivoja kirjoja ja harjoittelemaan ääneen lukemista.
 
Pinja oli tehnyt meille ihanan kortin, jossa oli kuvat niistä kirjoista, joita hän oli käynyt lukemassa ja myös hyvä kuva Pessistä. Toivotamme hänelle ja
  
kaikille Lukukoiran tavanneille
tytöille ja pojille hyvää kesälomaa!

Käykää kirjastossa tekemässä löytöjä ja hakemassa lukemista, jos ei aina ole retkiä, leikkejä ja muuta mukavaa. Lukukoira kirjastolla jälleen elokuussa ja sitä ennen ulkoilemassa Rantakylässä.